Close
Alhambran appelsiinipuut

Andalusialaisia appelsiineja ja uusi aamu

Andalusialaisia appelsiineja ja uusi aamu Andalusialaisia appelsiineja ja uusi aamu Andalusialaisia appelsiineja ja uusi aamu Andalusialaisia appelsiineja ja uusi aamu Andalusialaisia appelsiineja ja uusi aamu

31/01/2018 By In matkalla, rakkaus, runous

Mantelipuut kukkivat ja lintuparvi tekee kevättä tammikuussa
Andalusian talvi on erilainen
Puut ja maat ovat raskaanaan appelsiineista
Minä olen raskaana painavista mietteistä

Talvi alkoi pohjoisessa heti sua seuraavana päivänä
Heitti lumet pihaan ja peitteli mut pehmeän vaipan alle
Lähdin pois

Intuitio kuiski korvaani silloin kuin sinä et siihen kuiskinut
Sai mut levottomaksi, mutta hyppäsin yhtä kaikki

Vielä hetken katselen kuvaa, jonka piirsin meistä
Sä et halunnut siihen kuvaan
Lopulta hiljaisuutesi repi mun runosuoneni auki
Kiitos siitä

Sanat löytävät paperille yksi kerrallaan
Ajatus kietoutuu tienvarren kasvustoon ja koetan kovasti kasvaa sen mukana
Puristan rannetta pahan olon noustessa kohinalla sisuksissa ja häpeän ja kaipaan vuosisatojen edestä

Mutkaisella matkalla siniseen vuoristokylään ihmeelliset seinät kaatuvat päälle
Maaniset katusaarnaajat ja muita nuoruuden rakkauksia
Mutta en minä vielä vanha ole
Pidempialkuinen vain

Alhambran kivet lataavat mut päästä varpaisiin
Ajattomuuden takana virtaa ja keskitän katseen
Värikäs vaate vilahtaa edessä ja näen ne ihmiset, jotka kulkivat näissä linnoissa kauan ennen mua
Täytyn jollain kovin lohdullisella

Sillä revin sua auki vaikka rytmis oli aivan toinen
Hidas ja pehmoisa, ujo ja viipyilevä
Putoan polvilleni
Tyhjenen ja täytyn samanaikaisesti
Hopealanka kiristyy mun vaipuen uneen
Pyristelen irti mutten pääse
Runomieli taipuilee, kipuilee

Jokaisella kilometrillä olen kauempana sanoistani ja sanomattajättämisistäsi
Sierra Nevadan lumihuippujen noustessa eteeni oksennushuudan anteeksipyyntöni voimalla pihalle
Vaikenemisesi lyö takaisin vuorten seinistä vasten naamaa
Vajoan syvälle syliin

Yöt valvon homeisissa huoneissa ja unettomuus piiskaa ajatusta
Olen ulkona itsestäni ja lähellä oivallusta
Elämä tapahtuu hidastetussa elokuvassa

Kuljen lentokenttien väliä sumuissa
Viikon unettomuus tahmaa aivoja enkä ole enää pitkään aikaan ollut minä
Se joku toinen on taas tilallani
Syvimmän uupumuksen hetkellä saan lopullisen vastauksen kysymykseeni
Nyt tiedän miksi
Helpotus valuu vuolaana ylläni
Kiitos oppitunnista


Päivää vaille kahdessa viikossa olit kirjoitettu minusta ulos
Piirsin nimemme viimeiselle lehdelle
EL FIN.
Suljin kirjan

Repussani kannoin jo uutta kirjaa, joka kertoisi sinusta, jota en vielä tunne
Mietin sen kirjoittamattomia sivuja lempeydellä

Uuden aamun taivaankansi on maalattu minun väreilläni
Teen taas Fenixit

Fenix

Jaa: Twitter | Facebook | Google+ | Pinterest

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

< >
Close