Close

Matkalla – unessa

Matkalla – unessa Matkalla – unessa Matkalla – unessa Matkalla – unessa Matkalla – unessa

17/04/2016 By In blogi

Unennäkö on erottamaton osa elämää ja ihminen hajoaa ilman unia. Moni ohittaa unen viestit. Ei kannattaisi. Unet on parhaimmillaan ilmaista terapiaa, portti oivalluksiin ja lisääntyneeseen itsetuntemukseen.

Katselen unia kausiluontoisesti todella paljon ja olen kehittynyt taitavaksi unentulkitsijaksi. Kun alitajunnalla ja sielulla on paljon prosessoitavaa, napsahtaa unennäkökausi päälle. Silloin on ihan turha yrittää nousta kukonlaulun aikaan. Unet on katseltava.

Unessa ©Tuulia Kolehmainen

Unimaailman pyörteissä ©Tuulia Kolehmainen

Tänä keväänä olen uneksunut todella intensiivisesti. Kaikki alkoi eräästä varoitusunesta. Tapaan nimittäin nähdä varoitusunen jokaisesta minulle väärästä miehestä, johon kiinnityn emotionaalisesti. Yleensä ignooraan nämä unet puolittain, sillä ei näitä viestejä koskaan ole kiva saada, vaikka on siinä puolensakin, että on aina ikään kuin askeleen edellä itseään..

Varoitusunessa mies rinnastui myrkkyyn. Aika tyypillistä noille unille. Sitten tapahtui jotain poikkeuksellista. Näin toisen varoitusunen samasta tyypistä. Universumi näköjään on yhtä mieltä kanssani, ettei aikaa ole nyt tuhlattavaksi kulkemiskelvottomien polkujen tallaamiseen. Niin nähtyä ja koettua. Uudet, virtaviivaiset tiet hehkuvat jo horisontissa. Tämä toinen varoitus meni samantien jakeluun. Tunteet kuolivat hetkessä ja yhteydenpito kuihtui pois.

Toledo ©Tuulia Kolehmainen

Unikaupunki ©Tuulia Kolehmainen

Varoitusten välillä koin pienen valaistumisen, josta kerroin aiemmin. Näin siinä minulle täydellisen kumppanin. Näyn hahmossa yhdistyivät varoitusunien miehen hyvät puolet erään toisen tutun hahmon tasapainoiseen ja turvalliseen olemukseen. Näyn mies on kumma kyllä harvinaisuus, mutta mulle riittääkin yksi helmi.

Seuraavaksi pyysin nukkumaan mennessä viestiä. Sain kaksi. Ensimmäisessä ilmoitettiin, että olen nyt aikuisten oikeasti valmis aitoon rakkauteen ja toisessa kerrottiin balettivuosiini liittyvien nihkeiden teemojen vihdoinkin neutralisoituneen. Tarviiko kertoa enempää jos mainitsen, että lapsuuttani ja nuoruuttani hallinneella balettimaikalla oli äksy luonne ja alkava vatsahaava? Se reissu oli vähän kuin kymmenen vuoden intti. Syystäkin olin siispä aamulla ihan että: jabadabaduu!!

Hotel Mediodía ©Tuulia Kolehmainen

Kävinkö nukkuessani nukkumassa tässä Keskipäivän hotellissa? ©Tuulia Kolehmainen

Seuraavassa ja sarjan ihanimmassa unessa ihailemani vanha sielu P-P. Petelius halasi mua kultaisen valon ympäröimänä sellaisella lämmöllä, että heräsin tippa linssissä. Erittäin lohdullinen kohtaaminen juuri siihen hetkeen. Tämänkaltaisissa unissa sielut kohtaavat niin voimallisesti, ettei sitä voi muulla sanalla kuvata kuin RAKKAUS. Kiitti P-P. <3

Toledo unessa ©Tuulia Kolehmainen

Ikiaikaisessa unikaupungissa ©Tuulia Kolehmainen

Jatkoin zombeiluani toista viikkoa, raahustaen läpi päivien kuin nukkuneen rukous heräten vasta illalla. Näin unia kadonneista käsilaukuista ja puhelimista, koruista ja lukemattomista taloista. Unien Madridista löytyi modernistisia taloja kuin Barcelonasta konsanaan ja Dali oli rakentanut oman surrealistisen luomuksensa junaradan varteen Retiro-puistoon (puistossa ei oikeasti ole junarataa). Vierailin myös kuolleen isäni luona Espoon Olarissa. Sama vanha uniteema toistui: olen ulkona, enkä saa isään yhteyttä. Ei ole avaimia eikä puhelinta. Seuraavassa hetkessä olen isän kotona ja isällä on iPhone. Faija on siirtynyt kännykkäaikaan! Nähkääs, isä kuoli ysikytluvulla ja ehti omistaa vain lankapuhelimen. Unen viestejä ymmärtävä oivaltaa, että tämän kaltaiset jutut ovat ihan hemmetin merkityksellisiä. Etenkin toistuviin uniin on syytä kiinnittää huomiota. Niillä on painava viesti, jota alitajunta tai korkeampi taho koettaa kirkua korvanappiin unen kautta.

Salamanca ©Tuulia Kolehmainen

Ei ihan Espoon Olari vaan Madridin Salamanca ©Tuulia Kolehmainen

Sarjaunennäköni päättyi hurjissa merkeissä. Menin keskitysleirille – vapaaehtoisesti. Alitajuntani mielestä nykyinen elämäntilanteeni (38-vee ja yksin) tuntuu ilmeisesti yhtä fantsulta kuin keskitysleirille meno. Sain unessa viestin, että koska en ole aiemmin tätä kokemusta käynyt läpi, haluan sen nyt tässä elämässä kokea, koska karma.. Vitun karma kelasin herätessä. Naisvanginvartija antoi unen lopussa irtokarkin ja tiesin, että tästä se nyt alkaa, kidutus ja näännyttäminen. Viimeinen ateria. Kävelin tunneliin.. Uni antoi kuitenkin myös toivoa. Viesti ei ollut, että jäisin perheettömäksi, vaan että tämä on nyt näin ja huomenna on toisin.

Edificio España ©Tuulia Kolehmainen

Edificio España solmussa ©Tuulia Kolehmainen

Näin pirteissä merkeissä päätin viimeisimmän uniterapiakauteni. Onko ihme, että vieläkin väsyttää?

Paljon olen elänyt, mutta kaikkein eniten unissani.

Jatkan unien tutkimista ja avaamista hamaan loppuun asti, sillä kiinnostavimmat matkani teen kun nukun.

Socialmente iguales, totalmente libres. ©Tuulia Kolehmainen

Socialmente iguales, totalmente libres. Tällä unikaudella hengasin paljon Madridissa. ©Tuulia Kolehmainen

P.s. Joitain aikoja keskitysleiriunen jälkeen havahduin huomaamaan, että jokin ON toisin. Uni toi viestin, jonka sisäistin ja hyväksyin. Rauhotuin. En voi enkä halua juosta kilpaa kellon kanssa. Ajan kulku menetti merkityksensä ja pelko yksin jäämisestä on poissa. Taisin löytää uloskäynnin tietyllä tapaa elämänmittaisesta yksinolosta, jonka portinvartijana nököttää pelko. Yksi kerrallaan annan elämääni rajoittaville peloille kenkää ja huikkaan heipat perään. Takaisin ei ole tulemista.

Jotta ei tarvitsis päättää näin melodramaattiseen nuottiin, niin taannoinen synttäriyö antoi lahjaksi maailman ihanimman naurun. Mr. Happy eli Keith Richards eli Kiksu hengasi unessa meidän jengin kanssa Madridissa (siellä taas!). Siinä on tyyppi, joka pikkukoviksen uran taakse jätettyään säteilee nykyään silkkaa valoa ja hersyvää huumoria koko vanhan sielun voimallaan. En tiiä mitään siistimpää.

Loppulauluna kuunnellaan itseoikeutetusti HAPPY ja ollaan onnellisia, koska se on meidän syntymäoikeus. 🙂

 

Jaa: Twitter | Facebook | Google+ | Pinterest

2 Comments

Mikä ilo ja onni, että löysin blogisi! Olen niin häikäistynyt teksteistä ja kauneudesta, että vähän vaikea kommentoida.

Mutta unista. Hirmu hienosti sanottu, että ihminen hajoaa ilman unia. Mä ainakin hajoaisin. Välillä pelkään niitä, mutta jos viestiä ei ota vastaan, niin hetken päästä kuulen alitajuntani toteavan lakonisesti, että ”mitäs mä sanoin”. Viime aikoina tosin mulla on ollut vaikeuksia tulkita uniani eikä pelko ole ehkä suurin syy siihen. Mutta ehkä silläkin on tarkoituksensa. Unien ymmärtäminen on osa tätä polkua, joten miksi päästää helpolla 😉

Vastaa

Ooo, tuli ihan kylmät väreet ihanasta palautteestasi! <3 🙂 Kiitos! Sitä näitä juttuja väsätessä kelaa, että jos yksikin tyyppi saa näistä jotain, niin silloin olen oikealla tiellä.

Mitä uniin tulee, niin mulla on myös kausittain vaikeasti avautuvia unia, joiden sanomaa joutuu oikein urakalla kelaamaan. Ja jotkut unet ei vaan koskaan avaudu kunnolla. Oon ottanut tavakseni kirjoittaa tärkeät unet ylös, jolloin ne pysyy mielessä ja niihin pystyy palaamaan myöhemmin. Sitten vaan jätän unen hautumaan päähän ja ahaa elämys yleensä tulee ennemmin tai myöhemmin. Unissahan on useita eri tasoja, joten erilaisillekin tulkinnoille on tilaa. Joskus kun en millään löydä vastauksia, kysyn hyvältä ystävältä tulkinta-apua.
Huomaan, että sellaisina kausina, kun en ehdi katsella unia, en ole ihan balanssissa. Niinku säkin oot pistänyt merkille, alitajuntaa kantsii kuunnella herkällä korvalla. Sillä näyttäis olevan koko ajan jotain asiaa 😀

Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

< >
Close