Close
Ruusuja marraskuussa. ©Tuulia Kolehmainen

Rakkaudesta ja intuitiosta

Rakkaudesta ja intuitiosta Rakkaudesta ja intuitiosta Rakkaudesta ja intuitiosta Rakkaudesta ja intuitiosta Rakkaudesta ja intuitiosta

13/12/2015 By In blogi, valokuvaus

Ilma on sakeanaan merkkejä sille, joka osaa niitä lukea. Intuition ääni on kuultavissa sille, joka haluaa sitä kuunnella. Kaikella on paikkansa, aikansa, tarkoituksensa, marssijärjestyksensä.

Tähän on täydellisen helppoa luottaa kun elämä virtaa. Tunkkaisissa pysähdyskohdissa luottamus järkkyy. On se tässäkin päässä horjunut, mutta aina on edes pieni valon välkähdys säilynyt horisontissa. Miten karmiva onkaan maailma, joka vajoaa kokonaan valottomuuteen! Niistäkin paikoista silti noustaan. Ihminen on niin pirun sitkeä otus.

Ruusulaulun paikka :) ©Tuulia Kolehmainen

Ruusulaulun paikka 🙂 ©Tuulia Kolehmainen

Suurimmat maestroni ovat olleet ne miehet, joiden takia vuodatin valtamerikaupalla kyyneleitä. Faijan ruma kuolema ja ne ylimaallisen karseat sydänsurut, jolloin sydän hakkasi, keuhkot pihisi ja ajattelu sattui. Silti, ihan ilman ironian häivää, pidän näitä tyyppejä suurimpina opettajinani. Ilman heitä ei olisi itsearvostuksen valo syttynyt koskaan tässä päässä. Se että sain huonot eväät parisuhteiden muodostamiseen on oma lukunsa. Se että lusin läpi kaiken sen paskan mitä ne huonot eväät tuovat mukanaan, siitä kirjasta löytyy se kiinnostava tarina. Sillä reissulla elin ja opin iso vaihde silmässä. Ja jos en oppinut niin kertasin. Yksinkertaista. Kun pää rasahti samaan betoniin ties kuinka monetta kertaa, mitattiin tämän kompastelijan henkinen kantti. Että muututko vai laitetaanko vielä isompi tälli tulemaan? No minä muutuin.

Ruusuja marraskuussa. ©Tuulia Kolehmainen

Ruusuja marraskuussa. ©Tuulia Kolehmainen

Rakkaus. Luotan siihen aivan ehdoitta. Ja siitä huolimatta, etten ole kovin ”onnekas” rakkaudessa ollut. Puhun todellisesta rakkaudesta. Siitä johon kaikilla on kyky, mutta jota kaikki eivät itsestään löydä. Onnekas lainausmerkeissä siksi, että ei onnella ole mitään tekemistä ollut epäonneni kanssa. Tulin tänne oppimaan ihan itse valitsemiani asioita. Lista on ollut pitkä ja haastava, mutta eihän se helppo kellään ole. Ja aika hyvin olen vetänyt, vaikka itse sanonkin. Yliviivauskynä senkun suhisee paperilla.

Oppia olen kaatanut päähän sellaisen määrän, että välillä kelaan haluavani eläkkeelle. Mutta en minä sinne oikeasti halua. Tämä peli on liian kiinnostava ja seuraan sitä aitiopaikalta. Pieni lepo ja olen joka kerta kuin uusi soturi. Sitä paitsi, ne kaikista isoimmat elämänmuutokset ovat vasta ovella. Niistä tärkeimpänä todellinen rakkaus. Niin, olen sata kertaa ollut varma, että kohta, ja merkkejä on joka kerta ollut ilmassa. Ja kuis kävikään? No ei yhtään mitenkään. Sitten on tullut taas joku uusi opettaja vastaan, jonka kanssa olen tarponut palan matkaa. Nyt kuitenkin olen varmempi kuin koskaan. Intuition ääni huutaa korvanappiin, neuvoo seuraamaan valittua tietä. Viime kesä toi säihkyvän oivalluksen, ja se oivallus on nyt hioutunut timantiksi. Ainoa mistä en voi koskaan olla varma on ajankulu. Universumilla on aivan oma aikakäsityksensä. Sataan kertaan todettua.

Syksyistä ruusuloistoa Kaivopuistossa. ©Tuulia Kolehmainen

Syksyistä ruusuloistoa Kaivopuistossa. ©Tuulia Kolehmainen

Mutta hei, jos jotain niin kärsivälliseksi oon kasvanut. Joten tässä minä nyt olen ja odotan aktiivisesti. Saa kävellä vastaan, tulla ovesta sisään. Tänne sillalle kyllä mahtuu. Lähden tulemaan vastaan.

Loppulauluna kuunnellaan omassa soittimessa männä vuosina puhkikuluneelta The Cardigans -yhtyeen Long Gone Before Daylight -levyltä biisi nimeltään Live and Learn. Kuis muute 😉

Jaa: Twitter | Facebook | Google+ | Pinterest

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

< >
Close